Mytologia · 03
Jumalat
Ennen kirkkoa Suomessa palvottiin jumalia, jotka eivät asuneet taivaassa vaan maassa, puissa, myrskyssä ja meressä. He eivät olleet kaukana — he olivat sää, sadon ja pyynnin verran lähellä.
MytologiaMitä vanhat tarinat kertovat
Ennen kirkon tuloa jumalat eivät asuneet kaukaisissa korkeuksissa. He hengittivät säässä, metsän huminassa, veden syvyydessä ja mullan voimassa. Heitä ei huudettu rukouksilla valtaistuimilta — heidät kohdattiin arjessa: peltoa kyntäessä, tukkia kaataessa tai verkkoja veteen laskiessa. Jumala oli sade, joka pelasti viljan, tai pyhä karhu, joka antoi henkensä heimon elatukseksi.
Ukko oli taivaan ja ukkosen ylijumala, mutta myös hedelmällisyyden ylin vartija. Häntä kutsuttiin avuksi synnytyksessä 'päästämään piika pintehestä', sillä hänellä uskottiin olevan avaimet elämän portteihin. Ukonvakat, keväiset ukkosenjuhlat, eivät olleet vain sateen rukoilua, vaan suuria elämänvoiman juhlia, joissa maljat nostettiin uuden kasvun kunniaksi.
Perkele oli ukkosen vanha ja voimakas nimi. Kristinuskon myötä nimi kääntyi pahaksi, mutta alun perin se oli sama voima kuin Ukko: taivaan jylinä, joka herätti jähmettyneen maan eloon keväällä. Se oli voima, jota kunnioitettiin ja pelättiin, mutta jota ilman mikään ei kasvanut.
Ahti ja Vellamo hallitsivat vetten väkeä. Ahti asui meren alla Ahtolassa, parta hauen leukaluusta ja kruunu meren helmistä. Vellamo oli veden emäntä, joka kantoi aaltoja ja jakoi kalastajille onnea. Jos vene kallistui, pyydettiin Ahdilta anteeksi; jos verkko täyttyi, kiitos kuului Vellamon anteliaisuudelle.
Tapio ja Mielikki olivat metsän kuningas ja emäntä. Tapio vartioi ikipuita ja riistaa, kun taas Mielikki tunsi jokaisen eläimen sydänäänen ja salaisen polun. Metsästäjä ei lähtenyt pyynnille ilman nöyrää pyyntöä: 'Tapio, metsän isä, anna pyynti, älä anna tappiota.'
Mielikki kuiskasi metsän salaiset polut korvan juureen, ja vain nöyrä löysi perille. Hän oli se, joka pehmensi polun sammalella ja johdatti eksyneen kotiin — tai metsänpeittoon, jos tulija ei kunnioittanut luonnon rauhaa.
Akka oli maan emo, joka kantoi kaiken kasvavan suojassaan. Hän ei ollut vain nimi, vaan Maa-emoinen ja Rauni — maan ja hedelmällisyyden jumalattarien yhteinen ääni. Akka oli mullan voima, joka otti siemenen vastaan ja ravitsi sen. Häntä kiitettiin aina, kun leipä nousi pöytään.
Louhi oli Pohjolan emäntä, mahtava vastustaja ja noita. Hän varjeli Sampoa, loitsi tauteja ja synnytti sudet ja karhut suojelemaan valtakuntaansa. Hän ei ollut paha — hän oli voimakas, ja voimakkuus pelotti. Kalevalan sankarit taistelivat häntä vastaan, mutta kukaan ei voinut väittää, etteikö Louhi olisi pitänyt huolta omistaan.
Pelin maailmassaMiten tämä ilmenee Sammuneissa Revontulissa
Ukon eventissä pelaaja kohtaa taivaan kattona pilvistä muodostuvan valtaistuimen. Ukko mittaa pelaajan ja palkitsee nöyryyden, sadepyynnön tai rohkeuden koskettaa vasaraa.
Ahti nousee merenpinnasta Ahtolan katon läpi. Hän mittaa pelaajan uhrauksen, rohkeuden astua syvyyteen tai ahneuden kysyä kalapaikkaa.
Ukonvasara on pelin seppä, Ilmarisen perinteen jatkaja. Hän takoo aseita ja oppii, että 'teräksen lisäksi tarvitaan toivoa'.
Ukonvasara, seppä
Liittyvät artikkelit
Koe tämä pelissä —
Lataa Sammuneet Revontulet